Uutisankkuri puhui sekavia – kanava pyysi tätä mokaa anteeksi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Television uutislähetyksissä sattuu aika ajoin nolojakin mokia, joita ei voi suoran lähetyksen vuoksi enää myöhemmin korjata. Tällä kertaa nähdään ausralialaisen WIN News -televisiokanavan uutisankkuri, joka puhui suorassa lähetyksessä vahingossa ohi suunsa.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

– Hyvää iltaa. Tänään kuulostaa juopuneelta, Kerryn Johnston totesi lähetyksensä alkuun.

Kyseistä lausahdusta ei kuitenkaan tarkoitettu lähetykseen, sillä se oli vasta harjoittelua. Jostain syystä lähetyksen ohjaaja päästi sen kuitenkin lähetykseen viime keskiviikkona. Sittemmin WIN News -kanavan johtaja Stewart Richmond on julkaissut anteeksipyynnön, jossa hän kertoi Johnstonin olleen nolostunut tapahtuneesta.