Jenni Vartiainen tekee paluun! Tässä uuden singlen kansikuva

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen suosituimpiin naisartisteihin lukeutuva Jenni Vartiainen julkaisee 4. lokakuuta uuden Terra-albuminsa. Albumin ensimmäinen single Junat ja naiset julkaistaan perjantaina 16. elokuuta. Samana päivänä ensiesityksen saa myös uusi musiikkivideo. Alla singlen kansikuva.

jennivartiainenjunatjanaiset

Yli kaksi vuotta hiljaiseloa viettänyt artisti on hionut uutta musiikkia kaikessa rauhassa

– Aloitin uusien laulujen tekemisen reilu vuosi sitten. Junat ja naiset on kaikkien kulkijoiden voima-anthem, jossa voitetaan omat pelot ja mennään myrskyä päin, sydän kompassina, Jenni kertoo.

Jenni Vartiaisen edellinen albumi Seili oli menestys. Levyä on tähän mennessä myyty yli 153.000 kappaletta. Albumin suurimmiksi hiteiksi nousivat En haluu kuolla tänä yönä, Duran Duran ja Missä muruseni on. Jenni teki myös kotimaista musiikkihistoriaa voittamalla vuoden 2011 Emma gaalassa seitsemän palkintoa. Vartiaisen ensimmäinen albumi Ihmisten edessä on myynyt yli 75.000 kappaletta.

Uusimmat