Justin Bieber sylki fanilaumansa päälle: ”Oksettavaa”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Laulaja Justin Bieber on viime aikoina ylittänyt uutiskynnyksen esimerkiksi virtsaamalla newyorkilaisen ravintolan siivousämpäriin. Bieber on sittemmin jatkanut sikailuaan ja muutama päivä sitten hänen seurueensa joutui veriseen tappeluun yökerhossa.

Taannoin toisella yökerhoreissulla Bieberin turvamiehet nappasivat DJ:n kameran ja tutkivat sen sisällön, mutta he eivät löytäneet sieltä otoksia popparista. DJ kertoi sittemmin aikovansa nostaa syytteet tähteä vastaan. Viime kuun lopussa Bieber jatkoi sylkemistä, kun kohteeksi osuivat tähden omat fanit.

Reilun parin viikon takaiset tapahtumat ovat nyt nousseet uudelleen otsikoihin, kun tähden fanit ovat ilmaisseet tyytymättömyytensä idolin käyttäytymiseen. Poppari syljeskeli torontolaisen hotellin parvekkeelta alhaalla odottaneiden fanien päälle. Jopa teini-idolin ihailijat ovat pitäneet Bieberin räkimistä ällöttävänä ja kirjoittaneet tapahtuneesta tuohtuneena Twitteriin.

Uusimmat