Tänään TV:ssä: Koko ilta 1970-luvun kotimaisia ohjelmia

Viihdeuutiset · Stara.fi

80-luvun nostalgia on ollut hyvin suosittua jo vuosien ajan, mutta samalla myös aikamatkat 70-luvulle ovat kiinnostaneet ihmisiä. Yleisradio tempaisee tänään näyttävästi, kun YLE Teema -kanavalla nähdään 70-luvun teemailta. Kaikki illan ohjelmat ovat nimittäin suoraan tältä vuosikymmeneltä.

Kello 19.15 alkava aikamatka pitää sisällään vuoden 1972 Urheilun vuosikatsauksen, jonka lisäksi ohjelmistossa on muun muassa Ajankohtainen kakkonen samalta vuodelta. Iltayhdeksältä luvassa on herkkua musiikin ystäville, kun Sounds of the Seventies -ohjelmassa nähdään muun muassa Kraftwerk ja The Police.

Illan muita 70-luvun ohjelmia ovat Rintamäkeläiset, Pop Liisa, Luetaan lakia ja illan päättävä ohjelma Pielaveden muikkufestivaaleilta. Esitettävät ohjelmat valittiin aiemmin tänä kesänä yleisöäänestyksen avulla.