Poliisitutkinta Justin Bieberin yökerhotappelusta

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Laulaja Justin Bieber antaa liian usein äärimmäisen huonoa esimerkkiä käytöksellään ja hänet on muun muassa nähty monta kertaa nauttimassa drinkkejä yökerhoissa Yhdysvalloissa, vaikka siellä on ikärajana 21 vuotta. Nyt poliisi on ottanut popparin viime viikonlopun rähinän tutkittavaksi.

SouthPointe-ravintola, Kuva: Splash
SouthPointe-ravintola, Kuva: Splash

Viime viikonlopun baarikierros New Yorkin Southamptonissa sijaitsevassa SouthPointe-ravintolassa ei muuttanut kanadalaisen teini-idolin kiiltokuvaa ainakaan kiiltävämmäksi, sillä Justin Bieber joutui osalliseksi veriseen tappeluun. Ilta päättyi siten, että popparin turvamiehet mukiloivat seurueeseen kuulumattoman miehen.

– Tappelu on osa tutkimusta, oli Justin Bieber siinä osallisena tai ei, Southamptonin poliisi sanoi antamassaan lausunnossa.

Mies oli aiemmin heittänyt Bieberiä kivellä ja lopulta kanadalainen teini-idoli oli huutanut ja repinyt paitansa pois päältään kesken sanaharkan. Väliin tulleet turvamiehet lopettivat riidan. Bieberin seurueeseen kuulumaton mies sai kahakassa mustan silmän, turvonneen huulen ja mustelmia kylkeen, New York Post raportoi.

Ravintoloiden henkilökunnat joutuvat vähän väliä ongelmiin Justin Bieberin illanviettotapojen ansiosta. Poppari on nimittäin ajettu baareista useasti ulos lähinnä siksi, että hänen seurueessaan on ollut sikailevia alaikäisiä.