Justin Bieber pelotteli fanejaan naamarilla

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Laulaja Justin Bieber on ollut viime aikoina otsikoissa kyseenalaisten tempausten johdosta. Hänen edesottamuksiaan on kauhuissaan kommentoinut muun muassa musiikkimaailmaa vuosikausia miehensä vierellä kolunnut Sharon Osbourne. Nyt poliisi on ryhtynyt tutkimaan hänen joukkojensa tappelua.

Samalla on noussut uudelleen otsikoihin myös Bieberin parin viikon takainen tempaus, jossa hänet nähtiin poseeraamassa faneilleen naamari kasvoillaan. Teinitähti esiintyi yleisölle V niin kuin verikosto -elokuvasta tutussa naamarissa. Justin Bieber yritti pelotella naamarilla fanejaan samalla, kun hän palasi New Yorkin hotellille keikaltaan.

Osa ihmisistä kärsii naamiopelosta, jolloin kasvoja peittävät naamarit saavat heissä aikaan kylmänväristyksiä. Bieberin käytös hänen ihailijoitaan kohtaan kummastuttaa, sillä hänet kuvattiin äskettäin myös kanadalaisen Hazelton-hotellin parvekkeella sylkemässä alhaalla olleiden faniensa päälle.