TV-katsojien piina loppuu – äänenvoimakkuus korjataan viimein

Viihdeuutiset · Stara.fi

Lukemattomat suomalaiset joutuvat päivittäin tuskailemaan televisiolähetysten äänenvoimakkuuden kanssa, sillä nykyisin mainoskatkojen äänenvoimakkuus on poikkeuksetta merkittävästi varsinaista ohjelmaa suurempi. Tilanne on aiheuttanut ongelmia iltaisin erityisesti lapsiperheissä.

Televisiomainosten äänet on jo vuosia kompressoitu radiomainosten tapaan, jolloin äänimassasta tulee tasaisempaa äänivirtaa. Sekä radion että television mainosten äänenvoimakkuus säädetään niiden viimeistelyvaiheessa yleensä äänenvoimakkuuden ylärajan mukaan, joten kompressoitu äänimassa kuulostaa kovemmalta.

Mainoskatkojen suurempaa äänenvoimakkuutta on perusteltu esimerkiksi sillä, että mainosten ääni kuuluisi jääkaapille saakka. Nyt televisiokatsojien piina on kuitenkin viimein päättymässä, sillä ensi torstaista alkaen televisiokanavat ryhtyvät säätämään mainosten äänenvoimakkuutta uudella tavalla. Asiasta uutisoi ensimmäisenä YLE.