Tuomas Kauhanen nuoruudestaan: ”Jengi rupesi delaamaan ja joutui vankilaan”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Kotimainen rap-artisti Tuomas Kauhanen on tehnyt pitkän uran musiikin parissa, mutta vasta tänä kesänä hän on tullut tutuksi suuremmille yleisöille Enkeli-kesähittinsä myötä. Musiikkiuran yhdistäminen niin sanottuihin oikeisiin töihin ei ole aina ollut helppoa.

Tradenomin paperit aikoinaan hankkinut Tuomas kävi levynteon kanssa samanaikaisesti päivätöissä pankissa ja treenasi kuntosalilla.

– Kyllä se pienen burn outin vaati. Mä kävin salilla treeneissä ja pankissa töissä. Hoidin juttuja kassapalvelusta asuntolainaan. Vastapainoksi sitten istuin himassa ja kirjoitin yömyöhään. Nukuin neljän-viiden tunnin yöunet, Tuomas Kauhanen kertoi Staralle.

– Ei siinä ollut edes aikaa kuvitella esimerkiksi seurustelua, kertoo rap-tähti ja paljastaa suhtautuneensa asioihin nuorena eri tavalla.

– Yläasteikäisenä lopetin koulun ja keskityin hölmöilemään. Parikymppisenä, kun jengi rupesi delaamaan ja joutui vankilaan, niin pohdin, että täytyisi laittaa elämäni kasaan. Tein nuorena paljon virheitä, mutta en mitään liian dramaattista.

Uusimmat