Kylie Jenner ihmetyttää kommandopipo päässään

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kardashianin julkkisperhe nousi koko maailman tietoisuuteen realitysarjallaan. Sittemmin pesue on pysynyt tiiviisti otsikoissa erilaisten tempaustensa ansiosta. Perheen nuorimmaiset, Kendall ja Kylie Jenner, myönsivät taannoin, ettei lapsuus julkkisperheessä ole aina ollut helppoa.

Kuva: Instagram
Kuva: Instagram

Nyt Kylie Jenner on jakanut Instagram-tilillään jokseenkin erikoisen kuvan. Otoksessa nuoritähti poseeraa bikineihin pukeutuneen ystävättärensä kanssa, ja kaksikko on piilottanut kasvonsa hiihtopipojen alle. Tytöt lienevät saaneen inspiraation tempaukseen kesällä suomen ensi-iltansa saaneesta kohuelokuvasta Spring Breakers, jonka päähenkilöt naamioituivat rikoksia suorittaessaan vastaavanlaisiin pipoihin.

Kerroimme aiemmin, kuinka 17-vuotias Kendall Jenner haaveilee huippumallin urasta. Agua Bendita -uimapukumerkin keulakuvaksi äskettäin päässyt neito on nyt paljastanut, että voisi vaihtaa realityjulkisuutensa todelliseen supermallin uraan. Samalla hän myönsi toimittajalle, että TV-julkisuus on vaikeuttanut mallin töiden saamista.