Teresa Giudice vältti vuosikymmenten vankilatuomion

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yhdysvalloissa julkkikset ajautuvat alituisesti tekemisiin virkavallan kanssa, ja ajoittain joku tähdistä joutuu myös vankilaan. Joskus kuuluisuuden henkilöt välttävät vankilan kuin ihmeen kaupalla ja niin kävi myös The Real Housewives -sarjan tähdelle.

Teresa Giudice oli syytteiden mukaan huijannut aviomiehineen useita pankkeja vuodesta 2001 vuoteen 2008 saakka. Lisäksi pariskunnan väitettiin syyllistyneen petoksiin ja veronkiertoon. Pariskuntaa uhkasi peräti 30 vuoden linnatuomio. Nyt kaikki syytteet on hylätty ja heidän asianajansa kertoo, että koko hullunmyllyssä oli kyse pelkästä väärinymmärryksestä.

– He ovat syyttömiä, Miles Feinstein vakuutti Associated Pressille.

Teresa paljasti taannoin, että hän uskoi miehensä ottavan kaikki syytteet niskoilleen, jotta nainen pystyisi jatkamaan elämäänsä vapaalla jalalla. Teresa Giudice ei ole tullut vielä kovinkaan tunnetuksi suomalaisten televisiokatsojien keskuudessa, mutta Yhdysvalloissa hänet on nähty jo useissa realitysarjoissa, kuten Donald Trumpin Diili-ohjelman julkkisversiossa. Giudicella on aviomiehensä kanssa neljä tytärtä.