Ilouutinen Vaaralinen tehtävä -elokuvien faneille

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Supertähti Tom Cruise tunnetaan näyttelijäuransa lisäksi myös kohuavioliitoistaan eri Hollywood-kaunottarien kanssa ja jäsenyydestään salamyhkäisessä skientologia-kirkossa. Mies on nähty valkokankaalla esimerkiksi agentti Ethan Hawken roolissa Vaarallinen tehtävä -elokuvasarjassa.

Nyt valtavaa menestystä maailmanlaajuisesti niittänyt elokuvasarja on saamassa jo viidennen osan. Tom Cruise vahvisti 5. elokuuta julkaisemassaan Twitter-viestissä uuden Mission: Impossible -elokuvan ohjaajana toimivan Chris McQuarrien, joka ohjasi tähteä myös alkuvuodesta ensi-iltansa saaneessa Jack Reacher – Tappajan jäljillä -elokuvassa.

Mission: Impossible eli Vaarallinen tehtävä -sarjan viidennen osan käsikirjoittajana toimii aikaisemmin Iron Man 3 -elokuvaa työstänyt Drew Pearce. Vuonna 2011 ensi-iltansa saanut Mission: Impossible – Ghost Protocol oli sarjan tähän asti tuottoisin osa, ja se keräsi maailmanlaajuisesti yli 500 miljoonaa euroa.

Tom Cruisen ja Katie Holmesin viimevuotinen avioero tuli maailmalle yllätyksenä. Holmes ilmoitti kesällä 2012 hakevansa avioeroa, ja kertoi samalla parin liiton olleen karilla jo puolen vuoden ajan. Omapäisenä ja intensiivisenä aviomiehenä tunnetulle Cruiselle avioero on kolmas. Komistus on ollut Holmesin ohella aviossa Mimi Rogersin ja Nicole Kidmanin kanssa.