Breaking Badin paluu ylitti haamurajan – näin päätähti juhli kattobileissä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Amerikkalaisessa Breaking Bad -televisiosarjassa seurataan viisikymppistä Walter White -nimistä opettajaa ja tämän edesottamuksia, kun hän viettää kaksoiselämää valmistaen amfetamiinia entisen oppilaansa Jesse Pinkmanin kanssa perheensä elättämiseksi. Nyt hittisarja on palannut ruutuihin.

Breaking Bad palasi Yhdysvalloissa, kun sen viimeisen tuotantokauden kuudesta jaksosta ensimmäinen esitettiin televisioruuduissa. Jo aiemmin jättisuosion saanut hittisarja yllätti nyt myös tuottajat ja tähdet, sillä jakso keräsi 5,9 miljoonaa katsojaa, mikä on yli tuplasti edellisen tuotantokauden avausjaksoon verrattuna.

Paparazzit kuvasivat, kun sarjan päätähti Aaron Paul juhli menestystä edullisella budjetilla Hollywoodin London-hotellin kattoterassilla. Hän tyytyi nimittäin nauttimaan juustohampurilaisen ja oluen.

Breaking Bad -sarja on noussut huimaan suosioon vuosien varrella. Sarjan viidennen ja samalla viimeisen tuotantokauden jälkimmäinen puolisko näytetään Yhdysvalloissa tänä syksynä. Bryan Cranstonin, Anna Gunnin ja Aaron Paulin tähdittämä suosikkisarja on voittanut lukuisia palkintoja. Päätähdet Cranston ja Paul ovat voittaneet useita Emmy-palkintoja roolisuorituksistaan sarjassa.

Uusimmat