Miley Cyrusin videolla Illuminatin piiloviestejä? Laulaja kiistää jyrkästi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Laulajatar Miley Cyrus on herättänyt viime aikoina kohua imagonmuutoksen merkeissä. Entinen teinitähti on uuden We Can’t Stop -singlensä julkaisun myötä esiintynyt julkisuudessa entistä rohkeammissa ja paljastavammissa asuissa.

20-vuotias poptähti myönsi aikaisemmin We Can’t Stop -kappaleen sanoitusten sisältävän viittauksia MDMA-huumeen käyttöön. Nyt Miley Cyrus on kuitenkin kiistänyt hieman korkealentoisempia huhuja kappaleen ja sen videon merkityksestä. Jotkut internetin salaliittoteorioitsijat nimittäin uskovat We Can’t Stop -videon sisältävän Illuminati-salaseuran piiloviestejä, joilla pyritään aivopesemään katsojia.

– Musiikkivideostani on olemassa salaliittoteorioita. Se ei kuitenkaan ole niin syvällinen, kuin miltä jotkut ihmiset yrittävät saada sen näyttämään. Monet ihmiset luulevat, että liityn jotenkin Illuminati-salaseuraan tämän videon kautta, Miley avautui BBC-radiokanavan The Official Chart -ohjelman haastattelussa.

Miley Cyrus myöntää, että videolla tapahtuu erikoisia asioita. Hän kuitenkin kertoo halunneensa näyttää, minkälaista juhlimisen täyttämä elämä on hurjimmillaan Los Angelesissa, etenkin kotibileissä. Parikymppinen Miley Cyrus vieraili äskettäin Euroopassa, ja hän sai heti Saksaan rantauduttuaan ruokamyrkytyksen huonoksi menneestä sushista. Hän joutui perumaan useita tapaamisia sairastumisensa takia. Nyt nuori supertähti on palannut kotikonnuilleen Los Angelesiin.