Pomo varoitti lomautuksista – retosteli omalla lomareissuillaan

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Irtisanomiset ja lomautukset ovat aina erittäin paha paikka niiden kohteeksi joutuville. Jo sellaisten mahdollisuus saa ihmiset luonnollisesti melko hermostuneiksi. Nyt eräs brittipomo on saanut niskaansa negatiivista palautetta huonojen viestintätaitojensa johdosta.

Terry Dunn lähetti Wigan Councilin ympäristöosaston työntekijöille sähköpostiviestin, jossa kerrottiin tulevista muutoksista työntekijäkokoonpanossa. Viestissä johtaja kertoo, että muutokset saattavat vaikuttaa oleellisesti joidenkin työntekijöiden elämään. Dunn pyytää työntekijöitä pysymään kärsivällisinä, Radar Online kertoo.

Johtaja ei kuitenkaan itse edistänyt työntekijöidensä rauhallista mielentilaa, sillä hän päätti lopettaa joukkoviestin omasta mielestään positiiviseen sävyyn. Dunn kertoi, että hän odottaa innoissaan tulevia festareita, jonne hän on menossa. Tämän jälkeen hän muistutti työntekijöitä häistään, jotka pidetään kuuden viikon päästä.

Lopuksi brittimies vielä kirjoitti, ettei hän malta odottaa kahden viikon lomaansa Fuerteventurassa. Miehen lomautuksia pelkäävät alaiset ovat olleet hieman kypsääntyneitä Dunnin innokkaan jakamisen johdosta. Johtajan ymmärretään tarkoittaneen hyvää, mutta alaiset ovat silti kokeneet tapauksen loukkaavana.

Uusimmat