Tunnettu tamperelainen tapahtumapaikka Tullikamari avautui uudistettuna torstaina 29. lokakuuta. Tullikamarin perusparannus kesti kaksi vuotta, kertoo Tampereen Kulttuurikamari Oy.
Tullikamarin mukaan 125-vuotiaan arvokiinteistön historiaa ja arkkitehtuuria vaalittiin parannuksessa tarkasti. Tilat kuitenkin päivitettiin vastaamaan nykyajan vaatimuksia.
Talotekniikkaa ja ilmanvaihtoa on parannettu
Tullikamarin talotekniikkaa ja ilmanvaihtoa on parannettu, minkä lisäksi urakan aikana parannettiin tilojen viihtyisyyttä ja esteettömyyttä.
– Peruskorjauksen myötä talon julkisivu muistuttaa edelleen alkuperäistä, historiallista Tullikamaria, mutta sen sisällä toimii aivan huipputason tapahtumatalo modernilla teknologialla ja palveluilla. Akustointi ja esteettömyys on laitettu kuntoon viimeisen päälle, joten talo näyttää ja kuulostaa paremmalta kuin koskaan, kertoo tiedotteessa Tampereen Kulttuurikamari Oy:n ohjelmapäällikkö Janne Laurila.
Tullikamari valittiin vuonna 2016 vuoden keikkapaikaksi artistien äänestämänä Industry Awards -gaalassa. Laurilan mukaan talo on nyt entistäkin artistiystävällisempi.
– Tekniikka on huippuluokkaa aina Pakkahuoneen lavan seitsemän metriä leveää LED-screeniä myöten, ja myös upouudet takatilat saunoineen ja keittiöineen ovat huomattavasti aiempia tiloja viihtyisämmät, Laurila kertoo.
Kolme uutta hissiyhteyttä
Kiinteistön perusparannuksessa kiinnitettiin erityistä huomiota tilojen saavutettavuuteen, esteettömyyteen ja turvallisuuteen. Niiden arviointi tapahtui yhdessä kokemustoimijoiden kanssa.
Tullikamarille rakennettiin urakan aikana kolme uutta hissiyhteyttä, joiden ansiosta myös esiintymislavoille pääsee hissillä. Uudistuksissa on huomioitu lisäksi madalletut palvelupisteet, oviautomatiikka, taktiiliopasteet, esteetön katselualue sekä sukupuolineutraalit WC-tilat molemmissa kerroksissa.
Tullikamarin henkilökunnasta suurin osa on saanut yhdenvertaisuuskoulutuksen. Jokaisessa tilaisuudessa paikalla on häirintäyhteyshenkilökoulutuksen saanut työntekijä.
– Pyrimme kohtaamaan jokaisen asiakkaan yksilönä ja hänen omien tarpeidensa mukaan. Kenen tahansa henkilökunnan edustajan puoleen voi aina kääntyä ja pyytää jeesiä, ja meihin saa olla matalalla kynnyksellä yhteydessä jo ennen tapahtumaa, kertoo Tampereen Kulttuurikamari Oy:n tuotantopäällikkö Lotta Ahtinen.
Pakkahuoneella ja Klubilla järjestetään yli 40 keikkaa.
Loppuvuoden aikana Pakkahuoneella ja Klubilla järjestetään yli 40 keikkaa ja yökerhoiltaa. Uudistuneen talon syksy alkoi Tampere Jazz Happeningin merkeissä 29. lokakuuta.
Syksyn aikana Pakkahuoneella ja Klubilla esiintyvät muun muassa Olavi Uusivirta, Erika Vikman, Cledos, Bämä ja Stam1na. Olgan ja Apulannan tulevat keikat on jo loppuunmyyty.
Klubin yökerhotoiminta käynnistyy uudelleen Grand Opening Mega Party -tapahtumassa 7. marraskuuta, johon on vapaa pääsy. Hang the DJ’n, Big Popin ja Meininkidiskon lisäksi luvassa on täysin uusia klubi-iltoja.
Loppuvuoden ohjelmisto on nähtävissä Tullikamarin sivuilla. Kevään 2027 ohjelmisto julkistetaan joulukuussa.
Lähde: Tampereen Kulttuurikamari Oy
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten mikrofoni, musiikki, Tampere tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.