Näyttelijän auto räjähti palamaan moottoritiellä – dramaattiset kuvat turmapaikalta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Huippusuosittu amerikkalainen näyttelijäveteraani Dick Van Dyke joutui viime yönä Suomen aikaa vakavaan onnettomuuteen, kun hänen autonsa räjähti yllättäen liekkeihin kesken ajon moottoritiellä. Paikalle saapuneet sivulliset saivat vedettyä miehen autosta viime hetkellä.

Dick Van Dyke oli ajamassa Los Angelesissa sijaitsevalla moottoritiellä, kun hänen Jaguar-autonsa syttyi yllättäen tuleen ja tuli levisi ilmavirran voimasta valtavalla nopeudella. Pian koko auto oli jo liekeissä, mutta vain hetkeä aiemmin näyttelijä oli saatu ulos menopelistä.

87-vuotias Dick Van Dyke on amerikkalainen näyttelijä, joka on tehnyt vuosikymmenten menestyksekkään uran niin valkokankaalla kuin televisiossa. Hän nousi supertähdeksi jo 1960-luvulla omaa nimeään kantaneesta The Dick Van Dyke Show -viihdeohjelmasta. Monet suomalaiset muistavat hänet esimerkiksi Tyttökullat-sarjasta. Hänen viimeisin elokuvansa on vuonna 2006 ensi-iltansa saanut Night at the Museum – Yö museossa.