Naisella 17-metriset ja 19-kiloiset rastat – selkäranka on jo vaurioitunut

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Pitkien hiuksien kasvattaminen ja hoitaminen vaatii tunnetusti jonkin verran työtä, ja siksi pitkät hiukset ovatkin usein kantajansa ylpeyden aihe. Amerikkalainen Asha Mandela on erityisen ylpeä hiuksistaan, sillä naisella on päässään uskomattoman pitkät rastat.

Atlantalaisnaisen rastat ovat 17 metriä pitkät, ja ne painavat peräti 19 kiloa. Hiuksista ei ole ollut pelkkää iloa, sillä lääkäreiden mukaan ne voivat halvaannuttaa Mandelan. Naisen selkäranka on vinoutunut hiusten painon takia, ja tämä voi asiantuntijoiden mukaan lopulta johtaa kramppeihin ja halvaukseen, Barcroft Media kertoo.

– Hiuksistani on tullut osa minua. Ne ovat elämäni. En ikinä leikkaa niitä, Asha Mandela sanoo päättäväisesti.

Mandela joutuu käärimään näyttävän hiuskasansa vauvojen kantoliinaan lähtiessään kaupungille. Nainen pelkää, että joku hiushullu leikkaa pätkiä hänen hiuksistaan hänen huomionsa herpaannuttua. Mandelalla on tällä hetkellä nimissään pisimpien rastojen maailmanennätys. Helpolla nainen ei kuitenkaan pääse, sillä hänen hiustensa peseminen ja kuivaaminen vie kaksi päivää.