Kaksi julkkisten Big Brother -kilpailijaa paljastui?

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Uutisoimme taannoin, kuinka Suomen Big Brother -kilpailun voittanut Hunks-tanssija Niko Nousiainen ja hänen vaimonsa Sofia Ruusila kertoivat lähtevänsä eksoottiselle häämatkalle vielä tänä syksynä. Nyt Niko Nousiainen kirjoitti Facebookissa, että he ovat varanneet matkan Afrikkaan.

Moni Nikon profiilia kuitenkin seuraava veikkaa, että pariskunta on Afrikan sijaan menossakin julkkisten tähdittämään Big Brother -taloon. Kyseessä olisi Nikon kohdalla edellisen ennätyksen rikkominen, sillä Hunks-tanssija on viettänyt talossa kahden kauden aikana huimat 160 päivää. Sen sijaan Sofialle kerta olisi ensimmäinen varsinaisena asukkaana. Televisiokatsojille hän tuli kuitenkin tutuksi käydessään BB-talossa Nikon ollessa asukkaana.

Kuva: Facebook
Kuva: Facebook

– Häämatka on sitten loppusyksystä koko vuoden kohokohta molemmille. Kohde on eksoottinen, Sofia paljasti juhannuksena Himos-festivaaleilla vieraillessaan.

Ruusila-Nousiainen voitti kesäkuussa Budapestissä järjestetyssä kilpailussa WABBA-liiton Miss Model -kilpailun maailmanmestaruuden. Sofia kihlautui BB-voittaja Niko Nousiaisen kanssa vuonna 2011 ja seuraavana vuonna pariskunta meni naimisiin. Parin suhdetta saatiin jännittää aikoinaan Big Brother -ohjelmassa. Julkkiksien tähdittämä Big Brother käynnistyy 3. syyskuuta.

PÄIVITYS: Artikkelin ensimmäisessä kappaleessa väitettiin virheellisesti, että Niko ja Sofia olisivat kihloissa. He ovat tietenkin naimisissa.

Uusimmat