Crazy Town tekee paluun – muistatko vielä heidät?

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja

Amerikkalainen rap ja rock -musiikkia yhdistänyt Crazy Town nousi suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 2000 ilmestyneen Butterfly-hitin myötä. Yhtyeen siivet eivät kuitenkaan kantaneet laajamittaisempaan menestykseen, vaan bändi katosi julkisuudesta heikosti myyneen Darkhorse-levyn jälkeen.

Yhtyeen jäsenet olivat sittemmin esillä lähinnä huumeongelmista ja traagisista kuolemista. Nyt vuosituhannen vaihteen pomppumetalli-villityksellä ratsastanut yhtye suunnittelee paluuta. Aikoinaan platinaa myynyt Crazy Town on ilmoittanut Facebook-sivulla julkaisevansa 10 vuoden tauon jälkeen uuden The Brimstone Sluggers -levyn. Yhtye tarjoilee esimakua uudesta levystä Youtube-videon myötä.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Crazy Townin jäsenet ovat yhtyeen lopettamisen jälkeen kokeneet kovia. Yhtyeen toinen laulaja, Shifty Shellshock, on paininut huumeongelmien kanssa ja esiintynyt esimerkiksi amerikkalaisjulkkisten kuntoutumista seuraavassa Celebrity Rehab -realitysarjassa. Viime vuonna hän vajosi koomaan huumeiden yliannostuksen myötä, ja hänen kerrotaan käyneen jopa kuoleman porteilla.

Shifty Shellshockia voisi kuitenkin kuvailla jopa onnekkaaksi yhtyeen DJ:n, Adam Goldsteinin rinnalla, joka kuoli vuonna 2009 huumeiden yliannostukseen. Hänen elimistöstä löytyi jäämiä kokaiinista, kipulääkkeistä ja masennuslääkkeistä, joiden yhteisvaikutuksen epäillään muodostuneen kohtalokkaaksi.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.