Ashton Kutcher paljasti oikean nimensä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Näyttelijäpariskunta Mila Kunis ja Ashton Kutcher hankkivat vastikään asunnon Lontoosta. Parin suhteen kerrottiin taannoin edenneen vakavampaan suuntaan, sillä pariskunta suunnittelee menevänsä naimisiin Iso-Britanniassa. Tähtipari toivoo pääsevänsä viettämään hääpäiväänsä matalalla profiililla.

Viikonloppuna Teen Choice Awards -gaalassa Ultimate Choice -palkinnon voittanut Ashton Kutcher teki faneilleen yllättävän paljastuksen. 35-vuotias näyttelijä kertoi hänen syntymänimensä olevan todellisuudessa Chris. Tähti vaihtoi nimensä Ashtoniksi ryhdyttyään näyttelijäksi 19-vuotiaana.

Ashton Kutcher ja Mila Kunis tutustuivat toisiinsa jo 15 vuotta sitten 70′s Show -sarjassa. Ennen suhdettaan Mila Kunisiin Ashton Kutcher ehti olla kuusi vuotta naimisissa Demi Mooren kanssa. Kunis on kertonut himoitsevansa tulevan Fifty Shades of Grey -elokuvan pääroolia viattomana opiskelijatyttö Anastasia Steelenä. Hän uskoo että eroottisen novellin sankarittaren näytteleminen olisi hauskaa vaihtelua.

Uusimmat