One Direction -yhtyeen elokuvan ensi-ilta perjantaina

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hysteriaa maailmanlaajuisesti aiheuttavan One Directionin ensimmäinen 3D-elokuva This Is Us saa Suomen ensi-iltansa tämän viikon perjantaina 30. elokuuta. Ensi-illan kunniaksi One Direction Finland järjestää This Is Us -tapaamisia jopa 14 eri kaupungissa.

Fanit kokoontuvat katsomaan leffan yhdessä, ja kaupungeissa osallistutaan myös kirjoittamaan yhtä pisimmistä fanikirjeistä yhtyeelle. Suomen omistautuneet ”directionerit” ovat tempaisseet useaan otteeseen aikaisemminkin. Helsingin Kampissa on järjestetty jo kaksi One Direction Flash Mob –tanssiesitystä ja Take Me Home –albumin julkaisupäivänä fanit muodostivat Narinkkatorille Suomen suurimman 1D-kuvion.

Kuva: Sony Music
Kuva: Sony Music

Elokuvan lisäksi One Direction valmistautuu julkaisemaan kolmannen albuminsa vielä tämän vuoden aikana. Esimakua tulevasta albumista saatiin heinäkuussa, kun yhtye julkaisi singlen Best Song Ever. Kappaleella yhtye voitti viime sunnuntaina järjestetyssä MTV VMA -gaalassa palkinnon Best Song of the Summer. Kappaleen video keräsi ensimmäisen vuorokauden aikana YouTubessa yli 12,3 miljoonaa katselukertaa.