One Direction -tähti riisuu vaatteensa levytysstudiolla

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

One Direction -tähdille sattuu ja tapahtuu. Sen lisäksi, että poikaviisikko tähdittää omaa This Is Us -nimistä 3D-elokuvaa, päätyvät nuorukaiset aika ajoin otsikoihin seikkailuidensa ansiosta. Kiharapää Harry Styles esimerkiksi sai taannoin kalareissulla koukun peppuunsa.

Nyt bänditoveri Niall Horan on herättänyt mediahuomion erikoisella levytysperinteellään. 19-vuotias poppari nimittäin riisuu aina vaatteensa levytysstudiolla ja hengailee työpaikallaan pelkissä boksereissa.

Tapa sai alkunsa, kun ryhmä työsti What Makes You Beautiful -kappaletta, ja se on jatkunut siitä lähtien. Horan ei nolostu vartalonsa esittelystä, sillä hän tuntee olonsa mukavaksi bänditoverien läsnäollessa.

– Olen tehnyt sitä jonkin aikaa. Nauhoitin What Makes You Beautiful -kappaleen boksereillani. Tein sen silloin ensimmäistä kertaa, koska studiolla oli niin kuuma, ja olen tehnyt niin siitä lähtien, kertoi Horan Heat-lehdelle.

One Directionin pojat saattavat itse paljastella lihaksiaan aika ajoin, mutta he ovat edelleen nuoria hämmentyneitä miehiä, mitä tulee naisfanien ruumiinosiin. Louis Tomlinson kertoi äskettäin, että bändi oli järkyttynyt, kun innostuneet tytöt paljastivat heille rintansa Ruotsissa.