David Beckham loksautti naisten leuat – paidattomana lenkillä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Jalkapalloilija David Beckham päätti äskettäin jättää menestyneen urheilijauransa. Kerroimme myös, kuinka vuosien varrella muun muassa vaatemerkkien mainoskasvonakin nähty David päätti ryhtyä televisiojuontajaksi lastenohjelmaan. Äskettäin hänelle tarjottiin myös elokuvaroolia.

Eilen David Beckham kuvattiin lenkkeilemässä Malibun rannalla Los Angelesin liepeillä. Rannalla päivää paistatelleet naiset saivat takuulla todellisen yllätyksen, kun miljoonien naisten päiväuni viiletti heidän ohitseen paidattomana.

David tulee mahdollisesti esittämään Matthew Vaughnin ohjaamassa uutuuselokuvassa pahaa poikaa. Kyseessä on The Sunin mukaan ainutkertainen roolisuoristus, sillä David Beckham ei tahdo näyttelemisestä kokopäiväistä uraa. Davidin vaimo Victoria on kuitenkin unelmoinut näkevänsä miehensä joskus vielä James Bondina valkokankailla. Komistus sopi hiljattain, että hän tähdittää Sky Sports -kanavalla esitettävää Game Changers -lastenohjelmaa.