Axwell paljasti nousevan musiikkityylin: ”Tekee kovaa nousua undergroundissa”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Ruotsalainen elekronisen tanssimusiikin tähti Axwell on tullut myös suomalaisille tunnetuksi lukuisista omista projekteistaan sekä kymmenistä muille tekemistään remix-kappaleista. Pitkään myös omalla nimellään levyttänyt DJ-tuottaja valotti Staralle hieman eri projektiensa tilanteita.

Axwellin soolouran läpimurtohitti oli vuonna 2006 hänen omalla nimellään julkaistu single Watch The Sunrise, jonka soundimaailma oli hyvin baleaarinen. Vastaavaa materiaalia Axwellilta ei ole sittemmin saatu, mutta nyt mies vihjasi julkaisevansa sellaista jo lähitulevaisuudessa.

– Hyvin pian. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että sellainen soundimaailma on parhaillaan tekemässä paluuta. Se on kovassa nousussa undergroundissa juuri nyt, joten se tulee takaisin, Axwell lupasi Staran haastattelussa.

Monilla DJ-tuottajilla on samanaikaisesti useita eri projekteja eri nimillä. Eräs Axwellin vähemmän tunnettu projekti on Mambana, jonka hitti No Reason nousi vuosia sitten suureen suosioon varsinkin houseklubeilla. Kevyttä vokaalihousea esittävän projektin paluuta ei ole näköpiirissä.

– Huh, en edes tiedä missä muut yhtyeen jäsenet nykyisin ovat. Luulen, että laulaja on työskentelemässä jossain päin Afrikkaa, joten on hyvin hankalaa löytää kaikki. Ehkä tulet kuitenkin vielä kuulemaan jotain joka kuulostaa siltä.