Big Brother -kaudessa merkittävä muutos aikaisempaan

Big Brother · Stara.fi

Tänään verkossa ja televisioruuduissa käynnistyy Suomen televisiohistorian ensimmäinen julkkisten Big Brother, jonka asukkaat astelevat taloon parin tunnin sisällä. Ensitunnelmia talosta nähdään jo parhaillaan verkossa, ja Big Brother Extra -ohjelmassa paljastettiin muutos aikaisempaan.

Talon tapahtumiin on perinteisesti liittynyt viikkotehtäviä, joista on nyt kuitenkin tavallista lyhyemmässä julkkisversiossa luovuttu kokonaan. Viikkotehtävien sijaan talon asukkaat joutuvat tekemään päivätehtäviä, jotka tosin voivat jatkua vielä seuraavankin päivän ajan. Lisäksi kerran viikossa ohjelmassa on hyväntekeväisyyshaaste.

Parhaillaan verkossa arvuutellaan innokkaasti keitä taloon on todennäköisesti menossa. Eniten kannatusta ovat saaneet laulaja Frederik ja selvänäkijä Claudia Eve. Sen sijaan taloon astelevan missin henkilöllisyydestä on esitetty lukuisia eri näkemyksiä.