Stara X – Suomen suurin viihdelehti täyttää 10 vuotta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Vuonna 2003 perustettu ja sittemmin Suomen suurimmaksi viihdelehdeksi kasvanut Stara täyttää tänään 3. syyskuuta tasan 10 vuotta. Merkkipäivää juhlitaan koko verkkosivuston kattavalla Stara X™ -teemalla, mikä viittaa numeroon Stara 10. Stara X™ on viihdelehden kaupallinen tunnusmerkki, jota se käyttää juhlan kunniaksi.

STARA X™ – vain parasta viihdettä sinulle.

Toimitus haluaa kiittää jokaista Staran lukijaa, joita on ollut kymmenen vuoden aikana miljoonia. Viime viikolla Starassa oli yhteensä 544.645 eri kävijää, mikä on hyvää keskiarvoa viime kuukausien kävijämääriin.

Tällä kävijämäärällä Stara on kirkkaasti Suomen suurin viihdealan verkkomedia ja lisäksi myös suurin yksityinen verkkomedia kaikilta aloilta. Lisäksi Stara laajentui viime keväänä myös 350 jakelupisteen ja 120.000 kappaleen levikin kaupunkilehdeksi.

– Stara X™ on teema, jonka olemme tänään lanseeranneet lukijoidemme iloksi. Sitä käytämme jatkossa kunnioittamaan Staran internetin mittapuussa todella pitkää taivalta. Ensimmäisinä vuosina perinteisten medioiden väki ei uskonut verkkomedioiden läpimurtoon, mutta me uskoimme. Ja se on toden totta kannattanut, Staran perustaja ja päätoimittaja Jocka Träskbäck kertoo.