Tunteet kuumana BB-talossa: ”Sieltä tulee pa**an haju”

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa käynnistyi kuluvan viikon tiistaina Suomen ensimmäinen julkkisten tuotantokausi, mutta asukkaista vain murto-osa on todellisia julkkiksia. Esimerkiksi Andy McCoy ihmetteli asiaa jo ensimmäisenä iltana. Nyt tunteet ovat kuumentuneet muutenkin.

Andy ihmetteli Frederikin kanssa sitä, että he eivät ole aiemmin tavanneet. Samalla rocktähti kertoi myös mielipiteensä muista asukkaista.

– Nyt me ollaan hullujenhuoneessa kimpassa, Andy totesi.

Frederik puolestaan kertoi toivovansa, että taloon saataisiin vielä naiskauneutta. Toimittaja Kai Merilä puolestaan sivalsi virosta Suomen Big Brother -taloon tullutta päätoimittaja Anu Saagimia, kun tämä oli ensin haukkunut muun muassa suomalaisten ulkonäköä.

– Totta kai sitä ajattelee, että mikä helvetti se kuvittelee olevansa? Kai Merilä totesi.

Toimittaja ei ollut tyytyväinen myöskään XL-malli Johannaan.

– Se Johanna mun vieressä, se piereskelee. Sieltä tulee niin kova pa**an haju, hirveitä lehmän pieruja, Kai kertoi.