Captain Hollywood Project Suomeen – ensimmäinen kerta sitten Rantarockin

Viihdeuutiset · Stara.fi

90-luvun eurodance-musiikin pioneereihin lukeutuva saksalais-amerikkalainen Captain Hollywood Project saapuu Suomeen. Ensimmäistä kertaa 18 vuoteen Suomessa esiintyvä suosikkiartisti tekee viikonlopun aikana kaksi keikkaa, Tampereella ja Seinäjoella.

Captain Hollywood Project esiintyy perjantaina 20. syyskuuta Tampereen Ilves Bar & Night-yökerhossa ja lauantaina 21. syyskuuta Seinäjoen Hotel Sorsanpesässä Club Onniteekki-tapahtumassa.

Tony Harrison, eli Captain Hollywood, tunnettiin ennen soolouraansa tanssijana ja Twenty 4 Seven-kokoonpanon räppärinä. Hänen ensimmäinen soolosinglensä, vuonna 1992 julkaistu More and More on yksi eurodancen klassikoista. Single myi Saksassa platinaa ja oli useiden maiden musiikkilistojen kärjessä. Muita artistin hittejä ovat esimerkiksi Flying High, Only With You ja Impossible. Aktiivisesti etenkin keski-Euroopassa esiintyvä Captain Hollywood Project oli viimeksi suomessa vuoden 1995 RantaRock-tapahtumassa.