David Beckham alushousuisillaan mainosvideolla

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Muotisuunnittelija ja ex-spaissaritähti Victoria Beckhamin aviomiehenäkin tunnettu David Beckham jätti taannoin uransa jalkapallon parissa. Vuosien varrella muun muassa vaatemerkkien mainoskasvonakin nähty urheilija on sittemmin kertonut ryhtyvänsä televisiokasvoksi.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Nyt David Beckham nähdään mainoskampanjassa, jossa ex-jalkapalloilija esittelee vaatejätin tuoretta miesten Bodywear-alusvaatemallistoa. Beckham tähdittää esimerkiksi mainosvideota, jossa hän jahtaa aamutakkiaan ympäri naapurustoa pelkissä alushousuissaan.

Viihdemaailman kuninkaalliset David ja Victoria Beckham äänestettiin taannoin TV Bet -verkkosivuston kyselyssä vuoden 2012 tyylikkäimmäksi julkkispariksi. Pariskunnalla on neljä lasta: 14-vuotias Brooklyn, kymmenvuotias Romeo, kahdeksanvuotias Cruz ja reilu puolitoistavuotias Harper.