Migreenillä uskomaton seuraus – nainen puhui kuin kiinalainen

Lifestyle Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Uutisissa on toisinaan kummastuttavia juttuja ihmisistä, jotka ovat yhdessä yössä esimerkiksi harmaantuneet tai unohtaneet koko elämänsä ja heränneet aamulla eri henkilönä. Eräs englantilainen nainen heräsi eräänä aamuna kuulostaen aasialalaiselta naiselta.

38-vuotias Sarah Colwill oli edellisenä iltana kärsinyt hurjasta migreenistä. Kun hän heräsi seuraavana aamuna, kuulosti nainen kuin hän olisi yrittänyt teeskennellä aasialalaisten naisten aksenttia. Sarahin äidinkieli, eli englanti, muuttui kiinalaismurteiseksi kolme vuotta sitten.

Sarahin elämästä on kuvattu dokumentti, jota esitetään BBC:lla. Nainen kohtaa epämiellyttävän, mutta ulkopuolisista hassulta kuulostavan, ongelmansa kanssa hankalia tilanteita päivittäin. Hän ei esimerkiksi pysty Gawkerin mukaan sanomaan ollenkaan englanniksi: ”can’t”, koska se taipuu Sarahin suussa muotoon ”cunt”, jolla on hieman eri merkitys.

Kyseessä on englanniksi Foreign Accent Syndrome, eli vapaasti suomennettuna vieraan aksentin sydrooma. Oireyhtymää on todettu vuodesta 1941 vuoteen 2012 yhteensä 62 tapausta. YouTubeen ladatulla videolla näytetään, kuinka Sarah tapaa naisen, joka muuttui yhdessä yössä ranskalaisittain puhuvaksi britiksi.