Naisella varsinainen nimihirviö – ei mahtunut edes ajokorttiin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Havaiji tunnetaan kaislahameisista tanssijanaisista, surffareista ja valkoisista hiekkarannoista sekä tulivuorista ja ananaspelloista. Tämä Yhdysvaltojen osavaltio sijaitsee keskellä Tyyntä valtamerta ja paikalliset nimet ja sanat tuottavat turisteille paljon hauskuutta.

Nyt eräs havaijilainen nainen on joutunut poikkeuksellisen ongelman eteen. Nainen nimittäin omaa hurjan 35-kirjaimisen sukunimen, eivätkä edes Havaijin viranomaiset ole osanneet toistaa nimeä oikein hänen ajokorttiinsa. Nainen on joutunut sukunimensä vuoksi ongelmiin, koska henkilöllisyyspapereihin ei kuulemma mahdu edes hänen etunimeään sukunimen rinnalle.

Naisen nimi on Janice “Lokelani” Keihanaikukauakahihuliheekahaunaele. Nyt Yhdysvaltojen viranomaiset ovat KHON2-televisiokanavan mukaan pyytäneet naista vaihtamaan sukunimensä tai ainakin lyhentämään sitä. Keihanaikukauakahihuliheekahaunaele on loukkaantunut pyynnöstä, sillä sukunimellä hän tahtoo kunnioittaa edesmennyttä aviomiestään ja havaijilaista kulttuuria.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.