Poliiseja kusetettiin urakalla – reaktiot tallennettiin videolle

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poliisien kyseenalaisesta toiminnasta on viime aikoina nähty verkossa lukuisia videoita, kun kännykkäkamerat ovat mahdollistaneet todisteiden hankkimisen viranomaisten ylilyönneistä ja jopa laittomuuksista. Taannoin eräs tiimi päätti pilailla poliisien kustannuksella.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Viime vuonna julkaistu video on kerännyt jo lähes 15 miljoonaa katselukertaa. Videolla kusetetaan poliiseja kirjaimellisesti. Suomen lisäksi myös Yhdysvalloissa on rangaistavaa virtsata julkisella paikalla, ja eräät pilailijat ottivat siitä kaiken irti. He tyhjäsivät vesipulloja siten, että tilanne näytti kadulle virtsaamiselta. Poliisien reaktiot julkaistiin myöhemmin YouTubessa.

Uusimmat