Britney Spears paljasti rohkean kansikuvansa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Amerikkalainen laulajatar Britney Spears työstää parhaillaan uutta levyä. Tämä on näkynyt myös siinä, että neitokainen on tehnyt jälleen näyttävää paluuta julkisuuteen. Taannoin hän jakoi Instagram-tilillään rohkeita kuvia uuden musiikkivideonsa kuvauksista.

britneyspears14092013

Miley Cyrusin ja Lady Gagan kaltaiset uudemmat artistit ovat olleet viime aikoina runsaasti esillä mediassa seksikkään imagonsa vuoksi, mutta nyt Britney Spears osoittaa, ettei hän kalpene nuorempien tähtien rinnalla. 31-vuotias laulajatar paljasti Instagram-tilillään uuden Work Bitch -singlensä seksikkään kansikuvan, jossa hän poseeraa viettelevästi avokauluksisessa vartalopuvussa.

Britney Spearsin musiikkiura on taas saanut tuulta alleen, sillä laulajatar paljasti äskettäin julkaisevansa uuden albumin vielä tämän vuoden aikana. Britney kertoi, että luvassa on ennennäkemätön ja -kuulematon levy, sillä hän kokeilee albumillaan uudenlaista musiikkityyliä. 31-vuotias laulajatar tekee levyn tiimoilta yhteistyötä ainakin Will.i.amin kanssa.