Kelly Rowland timminä kansikuvassa – photoshoppaustako?

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Destiny’s Child -kokoonpanosta tuttu R&b-tähti Kelly Rowland tullaan näkemään Yhdysvaltojen X Factor -ohjelman kolmannen tuotantokauden tuomaristossa. Taannoin ohjelman tilaisuudessa hän onnistui varastamaan huomion muilta naistuomareilta asunsa ansiosta.

kellyrowland14092013

Kuva: Splash
Kuva: Splash

Kelly Rowland kääntää jälleen katseita rohkean asuvalintansa vuoksi, tällä kertaa lehtihyllyissä. 32-vuotias laulajatar poseeraa nimittäin Shape-lehden lokakuun numerossa, yllään bikinin alaosat ja varsin lyhyt maastokuvioinen toppi.

Kansi on kuitenkin herättänyt myös negatiivista huomiota, sillä kuvan epäillään olevan jälkikäteen muokattu. Laulajakaunottaren muissa valokuvissa nähdyt luonnolliset muodot ovat nimittäin lähes täysin tipotiessä tuoreesta kansikuvasta.

Entinen Destiny’s Child -tähti toimi aiemmin brittien X Factor -ohjelman tuomarina ennen kuin sai pestin rapakon takaa. Hän ehti julkaista uuden Talk a Good Game -albuminsa kesällä. Levyltä on julkaistu kaksi singleä Kisses Down Low ja Dirty Laundry.