Beyoncea petettiin parisuhteessa: ”Useita kertoja”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Popmaailman suurimpiin tähtiin lukeutuva Beyonce vietti taannoin 32-vuotispäiväänsä yhdessä aviomiehensä Jay Z:n ja pariskunnan tyttären Blue Ivyn kanssa. Tähti juhli syntymäpäiviään luksusjahdilla Italian rannikolla sijaitsevassa Strombolissa.

Beyonce tunnetaan laulutaitojensa lisäksi myös upeasta ulkonäöstään. Siitä huolimatta laulajattaren ex-poikaystävä Lyndall Locke on paljastanut brittiläiselle The Sun -lehdelle pettäneensä laulajaa useita kertoja. Pari seurusteli vuosien ajan Beyoncen kotikaupungissa, Houstonissa. He erosivat Beyoncen oltua 17-vuotias, kun laulajatar oli jo nousemassa tähdeksi.

– Mitä isommaksi tähdeksi hän nousi, sitä enemmän ajattelin, että en ollut tarpeeksi hyvä hänelle. Eräänä iltana, kun hän ei ollut kotona, menin baariin ja päädyin harrastamaan seksiä toisen naisen kanssa. Petin häntä vuosien varrella noin viisi kertaa, mutta paljastin sen hänelle vasta erottuamme, Lyndall paljasti.

– Kuka mies pettää niin kaunista naista, kuin Beyoncea? No, minä olen se mies, ja se tulee aina vainoamaan minua. Kun hän alkoi seurustella Jay Z:n kanssa, tiesin etten saisi häntä enää ikinä takaisin, ex-poikaystävä avautui.

Uusimmat