Sittenkin! Uusi Beverly Hillsin Kyttä palaa elokuvana – Eddie Murphy mukana

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suosikkikoomikko Eddie Murphy nousi suuren yleisön tietoisuuteen Beverly Hills kyttä -elokuvien kautta. Tähti on työskennellyt myös esimerkiksi ääninäyttelijänä Shrek-animaatioelokuvissa. Taannoin Murphy nauhoitti kappaleen rap ja reggae-artisti Snoop Lionin kanssa.

Eddie Murphyn tähdittämien Beverly Hillsin kyttä -elokuvien uutisoitiin viime vuonna saavan jatkoa televisiosarjan muodossa. Sarja olisi keskittynyt näyttelijän esittämän Axel Foleyn pojan seikkailuihin. Nyt Beverly Hills kyttä on kuitenkin tekemässä television sijaan paluuta valkokankaille.

Neljännen Beverly Hillsin kyttä -elokuvan pääroolissa tullaan jälleen näkemään Eddie Murphy, sillä hän solmi heinäkuussa sopimuksen rooliinsa palaamisesta. Myös alkuperäisten elokuvien tuottajan, Hollywoodin kultasormi Jerry Bruckheimerin, oletetaan Variety-lehden mukaan palaavan jatko-osan pariin.

Suunniteltua Beverly Hillsin kyttä -televisiosarjaa ehdittiin tehdä vain pilottijakson verran. Sen saama vastaanotto oli viileä, eikä sarjan esittäjäksi kaavailtu CBS-kanava ottanut sitä ohjelmistoonsa. Myöskään muut televisiokanavat eivät olleet kiinnostuneet Beverly Hillsin kyttä -sarjasta.