Jennifer Anistonin huhumylly jatkuu – taustavoimat kiistävät väitteet

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Näyttelijätär Jennifer Aniston on viime aikoina keskittynyt kihlattunsa Justin Therouxin kanssa remontoimaan 16 miljoonan dollarin arvoista Bel Airin kotiaan. Näyttelijätär on kuitenkin joutunut ongelmiin urakoitsijoidensa kanssa, jotka väittävät pariskunnan olevan heille velkaa.

Kuva: Splash
Kuva: Splash

Jennifer Anistonin mahdollisesta raskaudesta on huhuttu jo useita kertoja. Viimeisimmistä raskaushuhuista uutisoi Us Magazine -lehti. Lehden kansikuvauutisen mukaan näyttelijättären aikataulu on epäilyttävän tyhjänä sovituista työkeikoista. Hänen väitetään myös yrittävän piilotella raskausvatsaansa.

44-vuotiaan näyttelijättären edustajat ovat kuitenkin jälleen kerran kiistäneet kaikki huhut tähden raskaudesta. Jennifer Anistonin tiedottajan mukaan väitteet perutuista työkeikoista ja raskausvatsan peittelemisestä ovat täysin tuulesta temmattuja.

Jennifer Aniston ja Justin Theroux ovat olleet kihloissa viime vuoden elokuusta lähtien. Kaksikon häistä on huhuttu jo pitkään, ja seremonian ajankohtaa ollaan vaihdettu lööppien mukaan jo useampaan otteeseen. Aniston kuitenkin kertoo sivustolle, että häät tulevat tapahtumaan, eivätkä he vain ole vielä päättäneet sopivaa päivää.