Suomalaisrokkari ja Hollywoodin kohukaunotar lounaalla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Amerikkalainen realitytähti Kat Von D, eli Katherine Von Drachenberg, tunnetaan suosituista Miami Ink ja LA Ink -realitysarjoista. Tatuoijana työskentelevä neitonen meni joulukuussa kihloihin konemusiikkiartisti Deadmau5:n kanssa, mutta pari ajautui sittemmin eroon.

Nyt kohukaunotar on kuvattu Länsi-Hollywoodissa lounaalla suomalaisessa seurassa. Kat ja HIM-yhtyeen rumpali Gas Lipstick viettivät nimittäin aikaa yhdessä, ja paparazzi huomasi tilanteen. Myöhemmin Kat julkaisi Instagramissa kuvan, jonka yhteydessä hän kertoi odottavansa kovasti HIM-yhtyeen keikkaa.

Kat Von D ja Deadmau5 ovat eronneet jo kaksi kertaa, sillä edellisellä kerralla he palasivat yhteen. Petetyksi joutuminen ei olisi Kat Von D:lle valitettavasti mitään uutta, sillä hänen suhteensa pettäjämies-maineen saaneen Jesse Jamesin kanssa päättyi viime vuonna. Näyttävä pariskunta oli jo valmiina avioliittoon, sillä he olivat menneet kihloihin. Kat Von D kuitenkin purki kihlauksen, kun hän sai tietää Jesse Jamesin uskottomuudesta.