Taulua luultiin väärennökseksi – osoittautui miljoonien arvoiseksi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kuuluisien taidemaalareiden töistä liikkuu maailmalla lukuisia väärennöksiä. Yksi tällaisista taiteilijoista on vuosina 1853 – 1890 elänyt Vincent Van Gogh, jonka tunnettuja töitä ovat esimerkiksi Tähtirikas yö, Vaasi kahdellatoista auringonkukalla ja Öinen katukahvila.

Nyt aikaisemmin väärennökseksi luultu Van Goghin työ on kuitenkin osoittautunut aidoksi hollantilaisen taiteilijan työksi. Vuonna 1988 maalattu Sunset at Montmajour, eli Auringonnousu Montmajourissa -niminen taulu oli pitkään piilossa yksityisen keräilijän ullakolla. Amsterdamissa sijaitsevan Van Gogh -museon asiantuntijat olivat aikaisemmin uskoneet maalauksen olevan väärennös.

WENN-uutistoimiston mukaan uusi tutkimus on kuitenkin paljastanut teoksen olevan todellakin Vincent Can Goghin maalaama. Teos siirtyy syyskuun aikana Van Gogh -museoon, jossa se tulee olemaan esillä vuoden ajan. Museon johtaja Axel Rueger kuvailee maalauksen löytymistä ainutlaatuiseksi kokemukseksi, ja hänen mukaansa teos edustaa aikaa, jolloin taiteilijan taiteellinen ura saavutti kohokohtansa.