Tuntematon ”julkkis” ulos Big Brotherista – vierailu jäi lyhyeksi

Big Brother · Stara.fi

Suomen julkkisten Big Brother on jälleen edennyt siihen pisteeseen, että yksi asukas poistettiin talosta häätöäänestyksen kautta. Tällä kertaa talosta lähtöpassit sai yksi talon tuntemattomista ”julkkisasukkaista”.

Matkaoppaat-realitysarjassa nähty Anne-Mari Miettinen ei ollut mukaan kauden alusta saakka, sillä hän asteli sisään korvaamaan talosta poistuneita asukkaita. Vierailu jäi siis melko lyhyeksi, eikä lähtö tullut lopulta kovin suurena yllätyksenä.

– Kyllä mä aavistin. Tiesin sen siitä, kun selvisi ketä vastaan äänestetään. Anulla on suuri fanijoukko ja Jori oli just saanut oman päivän, Anne-Mari kertoi studiossa.

Tähän saakka tuotantokausi on ollut harvinaisen epäonninen, sillä talosta on lähtenyt suuri määrä asukkaita pois jo ennen aikojaan omasta halustaan. Viimeksi talosta poistuivat Teppo Säkkinen ja Claudai Eve, mutta heitä ennen joukkopakoon ovat osallistuneet myös Andy McCoy, Frederik ja Marianne Kallio. Heidän lisäkseen myös Anu Saagim ja Niko Saarinen ovat väläytelleet lähtöä.