Rihanna nakuili takahuoneessa – kuvat päätyivät verkkoon

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Rihanna tunnetaan artistina, jolle kohun herättäminen ei ole mitään uutta, olipa kyse sitten paljastavien vaatteiden käyttäminen tai muut erikoiset tempaukset. Neitokainen matkaili taannoin Thaimassa ja julkaisi runsaasti kuvamateriaalia verkossa.

Nyt kuvien julkaiseminen on jatkunut, kun Rihanna nähdään hänen itse julkaisemissaan Instagram-kuvissa erittäin vähäpukeisena. Hän nimittäin keikisteli videokuvausten takahuoneessa lähes alastomana. Intiimit paikat on kuvissa kuitenkin peitetty.

25-vuotias Rihanna on julkaissut uransa aikana seitsemän studioalbumia. Tuorein on viime vuonna ilmestynyt Unapologetic-albumi, jossa poppari duetoi muun muassa eksänsä Chris Brownin kanssa. Levyn julkaisun jälkeen Rihanna teki massiivisen maailmankiertueen, joka päättyi lopulta Helsinkiin. Kiertueen jälkeen Rihanna on keskittynyt pääasiassa lomailemiseen.