Balleriinojen päätä ei huimaa – kestävät pyöritystä muita kauemmin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Moni ihminen kärsii huimauksesta ja sille saattaa olla useita eri syitä. Muun muassa alhainen verenpaine, väsymys tai paniikkihäiriöt voivat laukaista ihmisessä pyörryttävän olotilan. Huimausta voi saada keinotekoisesti aikaan myös voimakkaasti pyörimällä.

Ballerinat eivät kuitenkaan kärsi huimauksesta. Imperial College London tutki 29 balettia harrastavan tanssijan ja 20 tavallisen ihmisen aivoja. Koehenkilöitä pyöritettiin pimeässä huoneessa olleessa tuolissa ja testattiin sen jälkeen. Balleriinat kärsivät pyörityksen jälkeen huomattavasti vähemmän sekavuudesta ja tasapainon heikkenemisestä.

Tutkimuksessa myös todettiin, että huimausärsykkeisiin reagoiva aivoalue oli balleriinoilla muita pienempi. Vuosien treenaaminen ja piruettien harjoitteleminen on koulinut tanssijoiden avioista erilaiset, ja nyt tutkijat yrittävät hyödyntää testin tuloksia myös normaalien ihmisten huimauksen ehkäisemisessä ja hoitamisessa, Daily Mail raportoi.