Fugees-tähden vankeustuomio keskeytettiin – kiertueen vuoksi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltalainen muusikko ja levytuottaja Lauryn Hill nosu tunnetuksi The Fugees -yhtyeen päävokalistina ja keulakuvana. Veropetoksesta syytetty laulaja ei pystynyt maksamaan verorästejään aikarajojen puitteissa ja aloitti taannoin vankeustuomionsa Connecticutin Danburyssa sijaitsevassa avovankilassa.

Lauryn Hillin kolme kuukautta kestävä vankeustuomio kuitenkin keskeytyi viime viikolla. Laulajatar pyysi nimittäin oikeuden tuomarilta lupaa päästä kiertueelle, joka alkaisi 15. marraskuuta. Tuomari vastasi myöntävästi, mutta tähden täytyy palata vankilaan suorittamaan tuomionsa loppuun 31. joulukuuta päättyvän kiertueen jälkeen. Lisäksi hänen toimiaan kiertueen aikana pidetään tarkkaan silmällä viranomaisten toimesta.

Lauryn Hillillä on viisi lasta on-off -miehensä, Bob Marleyn pojan, Rohan Marleyn kanssa. Hill synnytti taannoin myös kuudennen lapsensa, ja uuden lapsen isästä tuli yllättävää epätietoisuutta. Pariskunnan sekavat kommentit lapsen isästä olivat myös ristiriitaisia, mutta Hillin mukaan Marley ei ole tämän lapsen isä.