Lapin matkailu kriisissä – Finnair lennättää turistit Norjaan ja Ruotsiin

Matkailu · Stara.fi

Lapin matkailu elää tunnetusti pitkälti eteläsuomalaisten ja ulkomaalaisten turistien rahoilla. Varsinkin pohjoisempaan Lappiin kovin harva kiireinen matkailija suuntaa etelästä omilla autoillaan tai junalla. Esimerkiksi yritysmatkailu tehdään lähes yksinomaan lentokoneilla.

Vielä muutama vuosi sitten Lappiin pääsi etelästä melko helposti, ja kilpailun ansiosta myös lentojen hinnat olivat kilpailukykyisiä. Nyt tilanne on muuttunut radikaalisti, ja Finnairista on tullut lappilaisten matkailuyrittäjien keskusteluissa lähes kirosana. Monet yrittäjät ovat väläytelleet jopa siirtymistä yrittäjäksi Ruotsiin tai Norjaan, koska Finnair vaikuttaa suosivan niiden talvikohteisiin lentämistä.

Suomen Lapin yrittäjien mukaan Finnairin nykyinen strategia lennättää ulkomaiset asiakkaat helpommin ja puolta halvemmalla Norjan Tromssaan kuin Suomen Kittilään, Lapin Kansa uutisoi. Kaiken lisäksi Finnair lennättää turistit Keski-Euroopasta Pohjois-Norjaan halvemmalla kuin paikallinen SAS. Finnairista kerrottiin lehdelle, että yhtiö lisää lentoja Lappiin joulun aikaan ja keväällä. Se ei kuitenkaan auta matkailuyrittäjien ahdinkoon.

Staran lentohaku vahvistaa yrittäjien kertomuksen. Lentohaun mukaan tammikuun puolivälissä Finnarin lennot Amsterdamista Kittilään maksavat tällä hetkellä 328 euroa, mutta Amsterdamista Tromssaan vain 183 euroa. Suomalaisin siivin Frankfurtista Kittilään lentää samaan aikaan 412 eurolla, mutta Frankfurtista Tromssaan vain 252 eurolla.

Lapin matkailuyritykset ovat vakavissa ongelmissa myös toisen heistä riippumattoman syyn takia, sillä hallituksen päätös poistaa edustuskulujen vähennysoikeus tulee vaikuttamaan merkittävästi Lappiin perinteisesti päätyneeseen yritysten rahavirtaan, ja pahimmassa tapauksessa aiheuttamaan irtisanomisten ja konkurssien aallon.

Uusimmat