Tom Hanksin yllätyspaljastus: ”Kärsin aikuistyypin diabeteksestä”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Oscar-palkittu tähti Tom Hanks tunnetaan lukuisista menestysrooleistaan Hollywoodissa. Hänen suurimpiin hittielokuviinsa kuuluvat Forrest Gump, Vihreä Maili ja Pelastakaa sotamies Ryan. Hanks äänestettiin vuonna 2006 Forbes-lehden äänestyksessä luotettavimmaksi julkisuuden henkilöksi.

Nyt Tom Hanks on paljastanut David Lettermanin keskusteluohjelmassa sairastavansa aikuisiän diabetesta. Tähti kertoo, että hänellä on ollut sairauden oireita jo 20 vuoden ajan. Lääkäri diagnosoi taudin kuitenkin vasta nyt.

– Menin lääkärille ja hän sanoi: ”Muistat varmaan ne korkeat veriarvot, joista olet kärsinyt siitä lähtien kun olit 36-vuotias? Noh, olet nyt siirtynyt ylemmälle asteelle. Sinulla on aikuistyypin diabetes, 57-vuotias tähti kuvaili.

Lääkäri oli neuvonut Tom Hanksia pudottamaan painoaan. Tohtorin mukaan aikuisiän diabetekseltä voi välttyä, mikäli painaa yhtä paljon kuin lukioikäisenä. Tom Hanks kuitenkin totesi ettei paluuta noihin aikoihin ole, sillä tähden mukaan hän oli nuorena ”erittäin laiha poika”.

56-vuotias Tom Hanks voitti pääroolistaan elokuvassa Forrest Gump sekä Oscarin että Golden Globe -palkinnon. Myös menestynyt Philadelphia-elokuva toi tähdelle Oscar-palkinnon. Larry Crowne -elokuvassaan Hanks esittää 50-vuotiasta työnsä menettänyttä miestä, joka palaa takaisin koulun penkille. Tähtinäyttelijä maksoi taannoin eräälle pariskunnalle heidän leffalippunsa takaisin, koska pariskunta oli pettynyt Hanksin tuottamaan Larry Crowne –elokuvaan.