Blade Runner -klassikkoelokuva saamassa jatkoa – Harrison Ford palaa rooliin?

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Harrison Ford kuuluu tunnetuimpiin Hollywoodin pitkän linjan näyttelijöihin. Forbes-talouslehden vuonna 2006 tekemän tutkimuksen mukaan Harrison Ford oli tuolloin maailman rikkain näyttelijä. Ford tähdittää seuraavaksi vielä tämän vuoden aikana ensi-iltansa saavaa Ender’s Game -elokuvaa.

Indiana Jones ja Star Wars -elokuvistakin tuttu tähti on vihjannut palaavansa mahdollisesti erään toisen tunnetun hahmon rooliin. Harrison Ford paljasti IGN-verkkosivustolle käyneensä neuvotteluja ohjaaja Ridley Scottin kanssa Blade Runner -kulttielokuvan jatko-osassa näyttelemisestä.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

– Ihailen suuresti Ridley Scottia ohjaajana. Työskentelisin mielelläni hänen kanssaan uudelleen, jotta voisimme jatkaa Blade Runnerin tarinaa, Harrison Ford vihjasi.

Blade Runner -elokuvan jatko-osan käsikirjoitus on parhaillaan työn alla. Vuonna 1983 ensi-iltansa saanut alkuperäinen elokuva kertoi Harrison Fordin esittämästä palkkamurhaajasta, jonka tehtävänä on etsiä joukko karanneita, ihmisen kaltaisia ”replikantteja”. Elokuva lukeutuu scifi-genren arvostetuimpiin klassikoihin.

Harrison Ford avioitui pitkäaikaisen tyttöystävänsä Calista Flockhartin kanssa vuonna 2010. Indiana Jones -elokuvien tähti ja Ally McBeal -televisiosarjan tähti ovat seurustelleet Hollywoodin mittapuussa pitkään ja heillä on yhteinen adoptoitu lapsi.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.