Olivia Wilde neuvoo: Näin selviät kolmekymppisistäsi

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Tavallinen kaduntallaajakin voi saada niin sanotun kolmenkympin kriisin, jolloin elämän laatu asettuu suurennuslasin alle. Mielessä pyörivät niin avioliitto, vauvat kuin oman kodin perustaminenkin. Intensiivisempi tilanne on Hollywoodissa, jossa ulkonäkö merkitsee töitä – ja vanheneminen ei suinkaan ole kultaa.

Tähtikaunotar Olivia Wilde täyttää seuraavaksi 30 vuotta. Hän antoi äskettäin Glamour-lehdelle vinkkinsä ikäkammon selättämiseen. Neitokaisen mukaan kolmenkympin rajapyykin saavuttaminen ei suinkaan tarkoita sitä, että elämä on ohi – vaikka siinä olevat elementit muuttuisivatkin.

Wilden mukaan ei esimerkiksi kannata verrata itseään neroihin, jotka ovat saavuttaneet huomattavan paljon elämässään ennen 30 ikävuotta. Hänen mielestään menestys ei nimittäin takaa välttämättä onnea tai hyviä ihmissuhteita. Seksikäs näyttelijätär kehottaa kaikkia myös nauttimaan oman seksuaalisuutensa huippuvuosista, jotka ovat esimerkiksi tutkija Alfred Kinseyn kuuluisassa seksitutkimuksessa kolmenkympin paikkeilla.

Hollywoodissa kauneusleikkaukset ovat arkipäivää, mutta Wilden mukaan olisi äärimmäinen virhe lähteä tässä iässä leikkelemään itseään. Hän vinkkaa, että paremmin nuorekkaana pitävät hyvä dieetti, kuntoilu ja yöuni. Matkustus on myös asia, joka pitää ihmisen mielen virkeänä, ja Olivia kannustaakin jokaista 30-vuotiasta ottamaan ilon irti spontaaneista lomamatkoista.

Tähti tietää, että elämänarvot pyörivät monilla mielessä – ja myös pysyvän parisuhteen saaminen. Naisen mukaan sinkkuneidon ei kuitenkaan kannata kosia ensimmäistä tapaamaansa miestä, koska meressä riittää niin sanotusti kaloja vaikka muille jakaa. Myöskään lasten tekemiseen ei saa syntyä painetta, vaikka biologinen kello alkaisikin heräillä.

Sen sijaan Wilde pyytää kolmekymppistä summaamaan elettyä elämää läpi huumorilla ja arvostamaan jo kerättyä viisautta. Parikymppisten sekoiluvaiheen ollessa takanapäin voi elämään aueta uudenlaisia ikkunoita. Ja jos henkilö pelkää sitä, että arjessa iskee tylsyys päälle baari-iltojen vähetessä, ihminen voi aina aloittaa uuden harrastuksen.

Uusimmat