Vuoden surkein pysäköinti videolle – kuski sai ajokortin arpajaisissa?

Lifestyle Viihdeuutiset · Stara.fi

Auton pysäköiminen voi joskus olla hyvinkin haasteellista, varsinkin jos kuljettajalta puuttuu totaalisesti auton loogisen liikkumisen hahmottaminen ja esimerkiksi ratin asennon vaikutus kulkusuuntaan. Tällaisista tapauksista päätyy ajoittain kuvamateriaalia myös verkkoon.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Nyt verkossa leviää lokakuun alussa valvontakameralla kuvattu video, josta kuljettaja voisi saada vuoden surkeimman pysäköijän palkinnon. Sininen henkilöauto nimittäin liikkuu pienellä parkkialueella todella päättömästi. Auton ohjaamisesta edes perusteet tietävä olisi saanut auton ulos alueelta muutamassa sekunnissa ja parilla ratin kääntämisellä, mutta nyt tapahtumat etenivät hieman toisin.

LUKIJAKILPAILU: Arvomme Staran Facebook-sivun tykkääjien kesken Tallink Siljan luksusristeilyn Tukholmaan kahdelle hengelle deluxe-hytissä. Risteilyn arvo on noin 600 euroa. Voit halutessasi tägätä alle kaverisi, jonka kanssa haluaisit lähteä risteilylle. Kerro kilpailusta myös kaverillesi tai tägää hänet kilpailusivulle. Voittaja arvotaan 8.11.2017. Facebook ei ole kilpailun järjestäjä.

Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.

Uusimmat