Haastattelussa Lc nick

Haastattelut · Terhi Piiroinen

Stara on esitellyt artikkeleissaan useita suomalaisia räpmusiikin kuninkaita ja pioneereja, jotka ovat raivanneet uraa koko kulttuurille maassamme. Mitä vaaditaan siihen, että listahittejä syntyy ja maine kasvaa?

Haastattelimme räppiskenen sisällä suhteellisen tunnettua, mutta suurelle yleisölle vielä tuntematonta, Lc nickiä. Taiteilijanimen takaa löytyy 22-vuotias Niki Vainio, joka on porskuttanut pian kymmenen vuotta päättäväisesti eteenpäin musiikillista mainetta saavuttaakseen. Kuviot alkavat olla selvillä.

Kuten moni muukin räpin pariin päätynyt, on Nikin musiikillinen intohimo käynnistynyt elämän kipukohdista ja niistä kertomisesta. Kun Lc nick teki ensimmäisen kappaleensa 14-vuotiaana, saavutti se ystävien suosiosta huolimatta paljon vihapuhetta.

– Se avasi silmiä tähän musamaailmaan ja aloin suunnittelemaan, että miten saan vielä enemmän puhuteltua ihmisiä. Päätin, että ryhdyn tekemään monipuolista massamusiikkia. Niistä kappaleista sitten tykkäsivät myös vihaajat, ja me vedettiin silloisen räppärikaverin kanssa 75 keikkaa vuoden 2010 aikana. Se on näin jälkeenpäin ajateltuna aloittelijalle huikea määrä, Lc nick summaa.

Vaikka Nikin haaveammattina oli perinteinen palomiehen tai poliisin ura, ajatui hän kuitenkin yrittäjäksi. Tätä nykyä nuorukaisen arkeen kuuluu oma tapahtuma- ja ohjelmatoimisto sekä levy-yhtiö.

– Teen tapahtumia, ohjelmamyyntiä, mainoksia, markkinointia, promootioita. Meillä on tällä hetkellä aivan huikeita artisteja tallissa, ja heistä varmasti kuullaan jatkossa. Totta kai yrittäminen vaatii kovaa duunia, että se edes sulle jotain tuo. En sanoisi, että kaikki räppärit ovat bisnesmiehiä, mutta jotkut ovat. Mun mielestä yrittäminen ja bisneselämä virtavat suonissa. Mä olen huomannut, että yrityksen ylläpito ei todellakaan ole helppoa.

Niki on järjestänyt lukuisia keikkoja muun muassa Lahdessa. Nikin ryhmä yrittää luoda tapahtumiin suuren maailman tuntua artistien limusiinikuljetuksilla ja hulppeilla puitteilla.

– Ollaan saatu kehuja aika monilta tahoilta ja artisteilta. Sellaset nimet, kuten Musta Barbaari, Kevin Tandu, Karri Koira, Ruudolf, Tuomas Kauhanen ja DJ Sampl ovat tulleet tutuiksi. Oikeastaan olen yllättynyt positiivisesta palautteesta, vaikka toki tapahtumat on toteutettu hyvin, 16-vuotiaasta saakka erilaisia tempauksia järjestänyt nuori mies juttelee.

Niki jatkaa tapahtumien järjestämistä syksyn aikana. Myös oma musiikki on astunut pitkästä aikaa kuvioihin mukaan. Nikin puheista voi pian päätellä, että ainakin Suomen räppiskenessä on pienet piirit ja kaikki tuntevat toisensa.

– Oon tehnyt yhteistyötä tunnettujen nimien kanssa yritykseni puitteissa, jolloin olen päässyt tutustumaan artisteihin. Esitin hiljattain mun tulevan Mä tein sen -singlen yhdessä suomiräppäri Kevin Tandun kanssa yhteisessä setissä Lahdessa. Siellä oli hengailemassa mukana Ruudolf, Karri Koira ja Brädi vaimoineen. Mun tulevalla videolla näkyy myös tuttuja naamoja räppäripiireistä, mies vinkkaa.

– Erityisesti ne artistit kenelle oon järjestänyt keikkoja ja jutellut, niin todella mukavaa jengiä ja samaan porukkaan ollaan törmätty monesti. Suomessa piirit ovat siis todella pienet. Täällä kaikki artistit pitävät yhtä ja mainostavat myös toisiaan, koska he parhaiten tietävät mitä tämä työ pitää sisällään ja sen takia autetaan myös kavereita. Se on mun mielestä hienoa.

– Vaikeinta itsensä markkinoimisessa on ehkä just se puutteellinen verkosto. Mä itse oon aina pyrkiny ja pyrin jatkossakin luomaan mahdollisimman ison verkoston ja ystävystymään ihmisten kanssa. Se helpottaa tässä bisneksessä huomattavasti. Kannattaa luoda kontakteja ja auttaa muita.

– Kilpailijoita riittää tällä alalla, mutta tähän räppipeliin mä en oo lähdössä kilpailutasolle, vaan siihen, että mä pääsen ylipäätään tekemään tätä silloin tällöin. Mä tiedän jo näkemäni perusteella, että artistit pitävät yhtä.

Nikin räppiharrastus lähti liikkeelle jo pienenä poikana, kun he porukalla kuuntelivat räppiä ja yrittivät matkia maailmanluokan tähtiä vaatteita myöden. Hän opetteli Eminemin biisejä ulkoa. Puolet hänen suvustaan asuu Pietarissa, josta hän itsekin on alun perin kotoisin.

– Yksinkertaisesti mun esikuvia ulkomailta ovat 50 Cent ja Eminem sen takia, mitä he ovat saaneet omalla urallaan aikaan. Suomessa ihailen Cheekiä, sillä hänen menestyksensä on upeaa. Musiikillisia esikuvia minulla ei varsinaisesti ole, mutta uskon, että musiikilla voi saavuttaa lähes kaikkea – vain taivas on rajana.

Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki kohahdutti hiljattain lausunnollaan, joka jakoi räpin tekijät selkeästi kaupalliseen ja epäkaupalliseen. Nikin mielestä räppärit keskittyivät ennen enemmän lyriikoiden sanomaan, kun tänä päivänä on pääasiana se, että soundi on myyvä ja hyvätempoinen.

– Sen takia ne pääsee pitkälle, kun tekevät myyvää soundia, eli meneviä ralleja, joissa on kuitenkin omalla tavallaan sanoma, tarina ja pätkä niiden ajatuksia. Yleensä ne räppärit, jotka vitkuttelevat undergroundissa sanoma- ja katuräpin puolella valittavat, että kaupallisuus on paskaa, mutta eivät kuitenkaan pääse urallaan eteenpäin juuri sen takia.

– Pointti se, että jos teet sellasta soundia, joka toimii kuulijoille, niin varmasti pääset pitkälle. Jos et, niin jäät sinne ”pohjalle” valittamaan pintaräppäreistä. Mä olen päätynyt siihen tulokseen, että räppiä tehdään totta kai omaksi iloksi, mutta myös pääsääntöisesti muiden kuuntelijoiden iloksi. Jos haluat oikeasti menestyä, niin kuuntele ihmisiä ja tee sellaista mistä ne tykkää.

Lc nick valmistautuu parhaillaan omaan läpimurtoonsa ja hän uskoo, että kohta musiikkipuolella alkaa tapahtua. Hän on ottanut myös omista neuvoistaan vaarin ja jatkaa huippunimien viitoittamalla tietää luoden rehellisesti kaupallista musiikkia.

– Mun uusin single on nimeltään Mä tein sen, joka sanoo sen että mistä ollaan tultu ja mihin päästy. Se biisi on videoineen niiin puhtaasti kaupallista, että mä haluan nähdä ihmisten reaktion. Meillä on valmiina biisin jakelusuunnitelma, joka tavoittaa varmasti ihmisiä ja haluan nähdä vastaanoton myös räppäreiden keskuudessa. Siinä Same-eYes Studion kanssa toteutetulla videollakin vilahtaa muutama tuttu naama räppäripiireistä, eli videosta tulee ainakin huikea, hän lupaa.

Nikin biisin on tehnyt Suomen kovimpiin nimiin lukeutuva OP Beats, joka on ollut mukana myös Cheekin tuoreella menestyslevyllä. Nuorukainen tahtoo tarjota lavoille ja kuulokkeisiin räjähtävää energiaa.

– Tärkein sanoma biiseissä on simppelisti se, että sä puhut ihmisille paloja sun omasta elämästäs. Jos elät hyvää elämää, niin miksi ei voisi pröystäillä Mazeratilla ja Aston Martineilla ainakin videoilla ja juoda skumppaa puku päällä? Tai jos menee huonosti niin kertoo menevän biisin myötä ongelmistaan. Yksinkertaista.

Terhi Pekkarinen