Chris Brown ja seksikäs eksä ”pelkkiä panokavereita”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Räppäriuros Chris Brown tunnetaan samettisesta r&b-lauluäänestään ja vihjailevista lyriikoistaan. Tämä uuden sukupolven R. Kelly on aiheuttanut monesti hämmennystä julkisuudessa vaihtelevien ongelmiensa kanssa.

Musiikkimaailman paha poika kertoi taannoin aloittaneensa seksiharrastuksen jo kahdeksanvuotiaana. Mies on edelleenkin vapaamielinen suhteissaan. Vaikka lempi tyttöystävä Karrueche Tranin kanssa ei leisku enää jatkuvan eroamisen ja yhteenpalaamisen ansiosta entiseen malliin, pari harrastaa edelleen seksiä keskenään.

Heidät kuvattiin äskettäin suutelemassa julkkisjuhlissa. Se ei kuitenkaan lähipiirin mukaan tarkoita sitä, että pari seurustelisi keskenään.

– He ovat pelkkiä panokavereita, ja niin on ollut jo pitkään. He suutelevat, mutta se on pientä verrattuna siihen, mitä tapahtuu suljettujen ovien takana. He molemmat rakastavat koko paskaa sellaisena kuin se on, kertoi ystävä Hollywood Life -lehdelle.

Chris Brown tunnetaan myös on-off-suhteestaan popkaunotar Rihannaan. Hän on pallotellut useamman vuoden Rihannan ja Karrueche Tranin välillä. Tran tunnetaan vietnamilaissyntyisenä mallina, jonka julkisuusarvo on lähinnä siinä, että hän on liikuskellut monta vuotta Brownin kanssa käsikynkässä.